LAHDEN JÄRVIPELASTAJAT RY TIEDOTTAA JÄSENILLEEN

Kipparikokoukset avovesikauden aikana Lahdessa Niemen sataman virkavenelaiturilla ja Padasjoella satamalaiturilla maanantaisin klo 18:00
-uudet halukkaat miehistöihin tervetulleita tutustumaan toimintaan
SUOMEN MERIPELASTUSSEURA, LAHDEN JÄRVIPELASTAJAT RY

Järvipelastustoiminta 2008

Vapaaehtoista toimintaa Päijät-Hämeessä on ollut jo vuodesta 1964 ja 43. toimintavuosi alkaa. Yhdistyksen toiminnasta ja varainhankinnasta vastaa noin 100 jäsentä. Lisäksi rivijäseninä toimintaa tukee noin 300 veneilijää. Yhdistyksen tavoite on, että Päijät-Hämeessä olevat veneilijät olisivat jäsenenä 20 euron suuruisella jäsenmaksulla, jolla myös tuettaisiin toimintaa ja turvallisuutta vesillä.

Yhdistyksellä on kolme asianmukaisesti varustettua ja miehitettyä alusta, Pv Teemu Hiltusen ja pienemmän apuveneen kotipaikkana on Lahti, Niemen-satama. Viikonloppuisin pienempi apuvene päivystää Hollolan Komolla ja P/v Teemu Hiltunen Kalkkisten Kukkaron tukikohdassa, Pv Vesijärven tukikohta on Padasjoen satamassa. Alusten toimintakustannukset katetaan palveluista perityillä kulukorvauksilla ja kuntien tuella. Miehistön koulutus ja tukikohdat ylläpidetään lahjoituksilla. Yhdistyksellä on myös Paatsalon eteläpäässä tukikohta nimeltään Reimala.

Tavoitteena on laajentaa yhdistyksen rahoituspohjaa hankkimalla lisää kannatusjäseniä, suuri kiitos nykyisille. Kannatusjäsenmaksu vuonna 2008 on 100 euroa. Näin saatavilla varoilla koulutettaisiin uusia tulevia pelastajia sekä ylläpidettäisiin nykyisten ammatti-taitoa.

Trossin (trossi on paksu hinaus- tms. köysi) jäsenenä, 70 €, olet maksanut jo jäsenmaksusi yhdistykselle, ja pulmatilanteen kohdatessa maksu avunannosta ohjataan veneilijän sijaan Suomen Meripelastusseuralle.
Ihmishengen pelastaminen on AINA korvauksetonta.

Tällä tiedotteella Lahden Järvipelastajat ry. kutsuu kaikki veneilijät ja vesilläliikkujat mukaan vapaaehtoistyöhön joko yhdistyksen aktiivi- tai kannatusjäsenenä.

Turvallista veneilykesää 2008
 
Trossi - jäsenetu veneilijälle

Trossi on veneilijän lisäturva. Se tarjoaa jäsenetuna korvauksetta nopeasti apua odottamattomissa pulmatilanteissa vesillä.

Trossin jäsenenä saat korvauksetta apua mm. kone- tai laitevian korjaamiseksi matkan keskeytyessä vesillä, veneen hinaamiseksi lähimpään satamaan, korjaajan tai veneen säilytyspaikan hankkimiseksi tai vaikka telakan tilaamiseksi.
Trossi-jäseneksi pääset liittymällä yhdistyksemme jäseneksi ja maksamalla Trossin vuosijäsenmaksun 70 €.

Maksettuasi trossi-jäsenmaksun, olet suorittanut jo osuutesi 20 € yhdistykselle.

Tämä tarkoittaa, että jos haluat Trossi jäsenyyden, jätä maksamatta yhdistyksen oma 20 € ja ota yhteyttä Suomen meripelastusseuraan
Puh (09) 680 3010
Fax (09) 664 739
Päijänteen alueen järvipelastusyhdistykset

Päijänteen alueella toimii järvipelastusyhdistyksiä, jotka kaikki kuuluvat Suomen Meripelastusseuraan, ja joiden toimintaa koordinoi alueellinen yhteistyötoimikunta. SMPS:ssa alueellisen toiminnan merkitys on lisääntynyt huomattavasti. Päijänteen alueella toimii kahdeksan pelastusalusta.

Järvipelastajien tavoitteena on parantaa vesilläliikkujien turvallisuutta järjestämällä koulutusta ja harjoituksia, joissa kehitetään merimiestaitoja ja pelastustoimintaa.

Sisävesialueilla järvipelastusyhdistysten toiminta on erityisen tärkeää, koska alueelta puuttuu rannikolla toimiva merivartiolaitos.

Päijänteen alueen alusten yhteystiedot

Pv Killinki Korpilahti 0400-132 777
Pv Wiima Noukanniemi 0400-243 460
Pv Urtti Jyväskylä 0400-158 310
Pv Keski-Päijänne Jämsä 0400-241 721
Pv Jyränkö Heinola 0400-123 034
Pv Teemu Hiltunen Lahti 050-3420 380
Pv Vesijärvi Padasjoki 050-3420 384
Apuvene Lahti 050-3420 387

Päijänteen poliisivene 0400-218 325
Koulutus

Yhdistyksen järjestämän koulutuksen päätavoitteena on antaa vapaaehtoisille järvipelastajille sellaiset tiedot ja taidot, että he voivat turvallisesti ja tehokkaasti toimia pelastustehtävissä aluksilla.
Yhdistyksellä on käytössään koulutusjärjestelmä vapaaehtoisten järvipelastajien koulutuksen ohjaamista ja seurantaa varten. Järjestelmää kehitetään vastaamaan uutta yhteiseurooppalaista mallia.

Tavoitteena on saada kansallisesti meripelastuskoulutus vastaamaan kansainvälistä mallia. Koulutustasoja on 8: päällikkö, perämies, aliperämies, konemestari, pursimies, kansimies, konemies ja harjoittelija.

Koulutus perustuu aktiivijäsenten omaehtoiseen kouluttautumiseen, jota yhdistys ja seura tukevat järjestämällä koulutustilaisuuksia ja osallistumalla koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Aktiivijäsenen kouluttautuminen vaativimpiin tehtäviin yhdistyksessä on usean vuoden mittainen prosessi. Siinä osaaminen lisääntyy aihepiiri kerrallaan aluksi yleisillä veneily- ja ensiapukursseilla ja harjoituksilla aluksilla sekä sitten yhdistyksen ja seuran järjestämillä kursseilla. Vaativimmat koulutukset hankitaan merenkulun- ja pelastusalan oppilaitoksissa.

Kysymyksiin vastaa Antti Hasari 0400-908 984